Istuin vanhan tutun kanssa kupposella läheisessä kahvilassa,
kun korviini kantautui naapuripöydän keskustelu, jossa sijoitusneuvoja antoi
teräviä vaurastumisen vinkkejä. ” Tämä on varma paperi, Saksalaisen Commerzbankin
liikkellee laskema strukki. Tästä saa melkein varman 400 % tuoton.” Tämän
jälkeen kaveri kaivoi laukustaan vielä pahvipaketin ja napautti sen pöytään
tokaisten ” Tästä saat vielä kalsarit kaupan päälle. Eikö tehdä paperit kuntoon.”
Laskin teekupposeni pöydälle ja jäin miettimään maailmaa.
Edellisen kriisin aikaan suurin liikkeellelaskija ”pääomaturvatuissa”
tuotteissa oli Lehman Brothers. Tosin silloin ei saanut kalsonkeja tai kumipukuja kaupanpäällisiksi. Suomalaiset menettivät noin 50 miljoonaa euroa 2008 puhjenneessa Lehman kuprussa. Mitenköhän käy näiden lappujen laita kun CB pistetään valtion
taseeseen? Siinä vaiheessa kun johdannaissopimuksista on tullut kadun miehen
sijoitustuotteita, on aika valpastua. Voisin lyödä pari kultarahaa sen puolesta
vetoa, että koko johdannaismarkkina tullaan uudelleen järjestelemään hyvin lähi
aikoina. Kun pari valtiota kaatuu, voi hyvin olla, että koko johdannaismarkkina
romahtaa. Päätyy siis nollaan. Loppuu olemasta. Ainakin sellaisena kun se nyt
on.
Ei se mikään ihme, että sijoitusneuvonnan maine on se mikä
se on, jos takaluukusta kaupataan kalsareita johdannaisvirveleiden
kylkiäisiksi. En voi kun ihmetellä miten voi olla, että tämä ala on tällaisella
tasolla. Joukossa on toki hyviäkin tyyppejä, mutta pääsyvaatimukset näihin
hommiin ovat monesti samat kuin kiinteistövälittäjäksi. Ei sen väliä vaikka
olisi paistanut pitsaa edellisellä viikolla vielä työkseen. Kulautan jäähtyneen
teeni ja heilautan kättä kaverilleni. On aika poistua takavasemmalle.
Maailma kantaa kyllä kun uskaltaa ponnistaa. On oltava
tarkkana keneltä neuvoja ottaa vastaan. Hullunkurista on se, ettei hyvää neuvoa
erota huonosta, mikäli oma tietopohja on kovin kevyt. Se taitaa mennä niin,
että sijoitusneuvojalta tai pankkiirilta voi saada juuri niin hyviä neuvoja
kuin mikä oma osaamisen taso on.
Rakkautta jouluusi ja kiitos, että olet ollut kanssani
kulkemassa tätä vuotta. Tuleva vuosi on täynnä uusia mielenkiintoisia
haasteita. Päivä kerrallaan kuljemme kohti seuraavaa.
CB:llä on aika härskin näkönen käyrä viimeisen viiden vuoden ajalta.
VastaaPoista