Kreikan talousongelmat kurittavat koko Eurooppaa ja
kreikkalaiset, joita pakotetaan säästökuurille, ovat nousseet kaduille. Moni
kokee sympatiaa kreikkalaisia kohtaan ja toivoo, että lainapakettien turvin
heidän elämänsä jälleen normalisoituu. Kreikkalaiset ovat kuitenkin ilkeän
finanssimaailman nurkkaan ahtaama kansakunta, vai ovatko sittenkään?
Kreikkalaisuuteen on täysin erottamattomasti kuulunut
huijaaminen, varastaminen, korruptio ja kansanhuviksi asti noussut veronkierto.
Yksilöä ei silti voi syyttää, sillä yhteiskunta on ollut korruptoiva.
Väärinkäytökset ovat olleet koko kansakunnan läpi levinneitä, jolloin niistä on
tullut vallitseva tapa.
Kreikassa yksityisyrittäjyys on ollut Euroopan kärkeä. Tähän
kannustimena on ollut mahdollisuus saada tulot verottomina. Ainoat, jotka ovat
maksaneet veroja tuloistaan, ovat olleet palkkatöissä olevat, koska heiltä vero
pidätetään palkasta automaattisesti. Tästä syystä työt on kannattanut tehdä
yrittäjänä palkkatyön sijaan.
Vastaavalla tavalla kiinteistöveroja on kierretty pimeillä
kauppasummilla ja pimeillä lainoilla. Tähän ovat syyllistyneet käytännössä
kaikki kansanedustajista kirkkoherroihin.
Yhteiskunta, jossa veronkierto on yleistä, se koetaan
hyväksytyksi. Sitä tekee jokainen, eikä sitä pidetä vääränä. Siksi on tyhmää
olla kiertämättä veroja kun kaikki sitä tekevät.
Maksut hoidetaan käteisellä eikä kuitteja kirjoitella. Näin
arvonlisäverot jäävät maksamatta. Kuittikauppa pitää rakennusalan verotettavan
tulon pienenä ja yleisesti yritykset kiertävät veroja jättämättä
rekisteröimättä itsensä kaupparekisteriin.
Lääkärissä käydessään jokainen tietää, että on
maksettava vähän voitelurahaa tullakseen hoidetuksi ja mikäli verotarkastaja
tulee kylää, lahjuksilla päästään pälkähästä.
Kreikan pyrkiessä aikanaan EU:n jäseneksi, vaateet olivat
kovat inflaation ja budjettivajeen suhteen. Inflaatiota hoidettiin kätevästi
peukaloimalla ostoskoria mittaushetkellä ja jäädyttämällä valtion tuottamien
palveluiden hinnat ja laskemalla polttoaineveroa. Kyllähän se mitattu inflaatio
pysyy alhaalla kun ostoskorista poistetaan aina kallistuneet tavarat ja
korvataan halvemmilla. Kreikan tilastokeskusta onkin kutsuttu taikureiksi, koska he saavat tilastoista katoamaan inflaation, valtionvelan, budjettialijäämään sekä kaiken halumansa.
Laajamittaisen ja järjestelmällisen kirjanpitopeukaloinnin
avulla Kreikka pääsi osaksi yhteisvaluuttaa ja pääsy halpaan rahaan avautui.
Goldman Sachin myötämielisellä avustuksella otettua lainaa saatiin mukavasti
muutettua taseen ulkopuoliseen muotoon. Tulevaisuuden valtionkassavirtoja
arvopaperistettiin ja myytiin halukkaille sijoittajille, jotta rahat voitiin
kuluttaa heti eikä sitten kun ne tulevat.
Ulkokouri pidettiin kiilloitettuna ja käyttäydyttiin ihan niin kuin olisi oltu kelpokansakunta. Kuoren alla oleva todellisuus vain on aivan toinen.
Tosiasioiden valossa Kreikan ongelmat eivät ratkea valtion
säästötoimilla. Ensin olisi saatava veronkanto kuntoon, jotta tuloja tulisi
jostain. Toki se helpottaa jos valtionrautateiden keskipalkkaa lasketaan 65 000
eurosta vuodessa hieman lähemmäksi keskimääräistä Eurooppalaista tasoa, mutta
se ei poista suurinta ongelmaa eli kansaan kiinni kasvanutta korruptiota,
lahjontaa, huijaamista, veronkiertoa ja haluttomuutta tehdä asioita oikein.
On toki rumaa sanoa, että Kreikka lienee Euroopan rikollisin
kansakunta. Todisteet valitettavasti vain puhuvat sen puolesta. Jos
veronkiertäjät laitettaisiin vankilaan, yhtään lääkäriä ei taitaisi jäädä
praktiikalle, eikä yksikään opettaja olisi koulussa. Jos kiinteistöveronsa
väärin maksaneita tuomittaisiin, ei yksikään ministeri jäisi ilman tuomiota.
Mietin täällä, että millaiselle ihmiselle lainaisin rahaa.
Onko se tuntematon krooninen huijari, varas, valehtelija ja talousrikollinen?
Tuskinpa vain. Kuitenkin meistä jokainen suomalainen on ystävällismielisesti
lainannut rahaa juuri tällaisille ihmisille ja vieläpä kollektiivisesti,
jolloin kenelläkään yksilöllä ei ole velvollisuutta rahojen takaisinmaksuun.
Näyttää siltä, että Kreikka on onnistunut tekemään
tähänastisen tuntemamme historian suurimman huijauksen. Kaikki rällääminen ja
raharietastelu on saatu kaadettua toisten maksettavaksi.Tästä huolimatta yksittäistä kreikkalaista on turha syyttää. Syypää on se pitkään kestänyt kulttuurikehitys. Asioiden on vain annettu kehittyä väärään suuntaan.
Iloista työpäivää. Muista maksaa verosi, jotta rahat voidaan
lähettää rikollisille.
Matias

0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Anna palaa...